Peliala

Peliteollisuuden liikevaihto ylsi Suomessa 2,4 miljardiin euroon vuonna 2015, jolloin kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 33 prosenttia. Viimeisen vuosikymmenen aikana peliteollisuudesta on tullut merkittävä osa suomalaista vientiteollisuutta, sillä peräti 95 prosenttia suomalaisen pelialan tuotannosta suuntautuu vientiin.

Peliteollisuudella on kasvava merkitys Suomen vientituloissa ja viihdeteollisuuden kasvussa.

Peliteollisuudelle luonteenomainen globaali ympäristö on kiristänyt kilpailua erityisesti mobiilipelimarkkinoilla. Viime vuosien aikana uusia pelialan yrityksiä on syntynyt ripeään tahtiin ja suurin osa suomalaisista peliyhtiöistä on toiminut alalla alle viiden vuoden ajan. Suomessa työntekijämäärä on kasvanut yli 700 henkilöllä viimeisen kahden vuoden aikana. Pelialan toimintaympäristöä lisäksi kuvastaa pula kokeneista ja asiantuntevista kehittäjistä samalla, kun peliala monimutkaistuu uusien ammattialueiden myötä.

Pelillistämisellä ei nykyaikana tarkoiteta pelkästään erilaisia tietokone-, konsoli- tai mobiilipelejä, vaan pelien mekaniikan soveltamista myös muihin ympäristöihin. Pelikehitysosaamista tarvitaan siis myös varsinaisen pelialan ulkopuolella, esimerkiksi henkilöstön johtamisessa ja kehittämisessä tai markkinoinnin alalla. Yritykset voivat kehittää henkilöstön ammatillista osaamista pelillisten oppimisympäristöjen avulla, ja rekrytoinnin alalla on kehitetty peliympäristöissä tapahtuvaa kykyjen ja työskentelytyylin arviointia.

Pelialan yritykset tarvitsevat osaajia, jotka pystyvät toimimaan menestyksekkäästi dynaamisessa ympäristössä, joka kasvaa ja kehittyy jatkuvasti. Pelialan asiantuntijoilta vaaditaan kykyä tehdä nopeita ja innovatiivisia päätöksiä kilpailussa selviytyäkseen. Talentorilla on monipuolinen kokemus pelialan eri osaajien rekrytoinneista sekä erinomaiset verkostot tällä alueella. Autamme mielellämme pelialan yrityksiä kehittymään ja kasvamaan oikeiden henkilövalintojen kautta.

Mika Nevasuo
Mika Nevasuo on kansainvälisen Talentor-verkoston perustaja. Hänellä on yli 15 vuoden kokemus haastavista rekrytointiprosesseista asiantuntijatasosta ylimpään johtoon johtoon - Suomessa ja kansainvälisesti.

Mika on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri (KTM) ja hänellä on Suomen Psykologiliitto ry:n myöntämä sertifikaatti osaamis- ja kompetenssipohjaisiin henkilöarviointeihin.
  • Talentor Finland Oy

    Aleksanterinkatu 15 B, 00100 Helsinki

  • 040 5656 544 | mika.nevasuo@talentor.fi
© 2017 Talentor. All Rights Reserved.