Eettiset ja ammatilliset periaatteemme
Talentor Finland Oy:n toimintaa linjaavat eettiset säännökset sekä standardit. Näitä eettisiä ja ammatillisia periaatteita noudattamalla pyrimme tekemään jatkuvasti kaikkemme saavuttaaksemme parhaat tulokset palvellessamme ehdokkaita.
Me lupaamme ehdokkaille:
1. noudattaa kaikkia rekrytointia ja henkilöarviointia koskevia lakeja sekä järjestää toimintamme niiden mukaisiksi. Huolehdimme, että tasa-arvoisuuteen, tasapuolisuuteen ja syrjintään liittyvät lait toteutuvat toiminnassamme. Takaamme myös, että ehdokkaita haastatellaan oikeudenmukaisella, johdonmukaisella sekä tasapuolisella tavalla.
2. tehdä kaikkemme, että kaikki ehdokkaan taitoja, ominaisuuksia, kokemusta ja uratavoitteita koskeva materiaali kirjoitetaan oikeudenmukaisella ja totuudenmukaisella tavalla.
kunnioittaa ehdokkaiden tietojen luottamuksellisuutta, mikäli tarvetta on.
3. että, emme toimita ehdokkaan tietoja mahdolliselle työnantajalle, ellei ehdokasta ole kontaktoitu ja hänen lupaansa saatu – tai jollei hän ole antanut aikaisemmin lupaa tietojensa vapaaseen luovuttamiseen sopivan työmahdollisuuden löytyessä.
4. pitää yhteyttä säännöllisesti sekä asiakkaaseen että ehdokkaaseen rekrytointiprosessin aikana. Näin varmistamme, että molemmat osapuolet pysyvät ajan tasalla.
5. että, emme pidätä itsellämme mitään asiakasta tai ehdokasta koskevia tietoja, jotka voisivat vaikuttaa toisen osapuolen päätökseen. Painotamme avoimen tiedottamisen tärkeyttä.
6. tarkastella ehdokkaan referenssejä objektiivisesti ja ammattimaisesti.
7. antaa ehdokkaille objektiivista ja ammattimaista palautetta mahdollisien työnantajien haastatteluista.
8. kohdella ehdokkaita ammattimaisella tavalla kaikissa tilanteissa.
9. työskennellä läheisesti ehdokkaidemme kanssa varmistaaksemme, että heidän kokemuksensa valintaprosessistamme olisivat myönteisiä.
10. olla yhteyksissä valittuun ehdokkaaseen ja hänen uuteen työnantajaansa kuuden kuukauden sisällä uuden tehtävän aloittamisesta, jolloin tarkastelemme, miten yhteistyö on lähtenyt käyntiin.
Me lupaamme asiakkaille:
1. olla avoimia, rehellisiä ja luotettavia kaikessa toiminnassamme
2. Ilmoittaa mahdollisista eturistiriidoissa asiakkaalle ennen toimeksiannon hyväksymistä
3. Varmista, että rekrytointiprosessimme sekä toimeksianto-sopimuksemme on täysin ymmärretty asiakkaan toimesta ennen toimeksiannon aloitusta
4. Sopia etukäteen toimeksiannon aikatauluista ja tavoitteista
5. Ylläpitää asiakkaan nimettömyyttä ehdokaskontaktoinneissa, jos niin on sovittu, kunnes asiakas on antaa luvan
6. Noudattaa kaikkia rekrytointia ja henkilöarviointia koskevia lakeja sekä järjestää toimintamme niiden mukaisiksi. Huolehdimme, että tasa-arvoisuuteen, tasapuolisuuteen ja syrjintään liittyvät lait toteutuvat toiminnassamme. Takaamme myös, että ehdokkaita haastatellaan oikeudenmukaisella, johdonmukaisella sekä tasapuolisella tavalla.
7. Olla toimittamatta ehdokkaan tietoja asiakkaalle, ellei ehdokasta ole kontaktoitu ja hänen lupaansa saatu – tai jollei hän ole antanut aikaisemmin lupaa tietojensa vapaaseen luovuttamiseen sopivan työmahdollisuuden löytyessä.
8. pitää yhteyttä säännöllisesti sekä asiakkaaseen että ehdokkaaseen rekrytointiprosessin aikana. Näin varmistamme, että molemmat osapuolet pysyvät ajan tasalla.
9. että, emme pidätä itsellämme mitään asiakasta tai ehdokasta koskevia tietoja, jotka voisivat vaikuttaa toisen osapuolen päätökseen. Painotamme avoimen tiedottamisen tärkeyttä.
10. työskennellä läheisesti asiakkaittemme kanssa varmistaaksemme, että rekrytointiprosessi sujuu tehokkaana ja pysyy aikataulussa
11. Ylläpitää asiakkaan työnantajamielikuvaa parhaalla mahdollisella tavalla sekä varmistua siitä, että kaikki laatimamme dokumentaatio koskien asiakasta on laadittu ammattimaisesti ja edustavasti
12. olla rekrytoimatta asiakkaan organisaatiosta heille löytämäämme ehdokasta
Seuraamme ehdokkaiden ja asiakkaiden tyytyväisyyttä
Rohkaisemme palautteen antamiseen ja tarkastelemme saamaamme palautetta aktiivisesti suhteessa palveluumme.
Tärkeimmät palautekanavamme ovat seuraavat:
- suoraan operatiiviselta henkilöstöltä ja johdolta saatu palaute
- keskitetysti asiakkaiden ja ehdokkaiden täyttämien tyytyväisyyskyselyiden pohjalta saatu palaute
- jatkuvasti sähköpostiin saapuva palaute – osoitteessa: info@talentor.com
Tulosta















